Akavan uusi 75-vuotishistoriateos luettavissa Toimihenkilöarkistossa

26.2.2026

Viime vuonna juhlittiin 75 vuotta akavalaista toimintaa: Ammatillis-akateeminen valtuuskunta perustettiin 14.12.1950.

75-vuotisjuhlavuoden lähestyessä Akavan hallitus päätti kunnioittaa tätä merkkipaalua historiahankkeella. Sen hedelmänä viime vuoden lopulla julkaistiin tieteellinen historiantutkimus Akavan vaiheista: Osaamisen ja vaikuttamisen voima: Akava 1950–2025. Teoksen ovat kirjoittaneet Helsingin yliopiston dosentit, filosofian tohtorit Sari Aalto, Ilkka Levä ja Samu Nyström.

Tutkimusartikkeleissa Aalto arvioi Akavaa koulutuspoliittisena toimijana, Levä tarkastelee Akavan talous- ja työmarkkinapoliittista vaikuttamista ja Nyström kertoo Akavan järjestöllisestä kehityksestä. Akavan tehtävänä on esittää ratkaisuja suomalaiseen työelämään, erityisesti lainsäädäntöön ja poliittisiin päätöksiin. Kokonaisuus valaisee uudella tavalla sitä, mikä on eri aikoina ollut Akavan rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana yhteiskunnan muuttuessa voimakkaasti 1950-luvulta nykypäivään tultaessa.

Historiateos valottaa akavalaista identiteettiä ja haastaa ymmärtämään historian pitkiä tapahtumakulkuja ja sitä, miten mihinkin vaiheeseen on päädytty. Historiasta voi oppia. ”Kun tiedossa on reitti tähän päivään, on helpompaa tarkastella polkua eteenpäin”, teokset kirjoittajat toteavat.

Teos perustuu Akavan arkistoaineistojen syvälliselle tutkimukselle. Akavan arkisto noin vuoteen 2010 saakka sijaitsee Toimihenkilöarkistossa.

Tervetuloa Toimihenkilöarkistoon oppimaan Akavan historiasta ja perehtymään Osaamisen ja vaikuttamisen voimaan! Toimihenkilöarkiston tutkijasalissa voi lukea monia järjestöhistoriallisia teoksia – nyt myös tätä uutta historiateosta.