Matkakertomusten Suomi ja Eurooppa

6.6.2023

Toimihenkilöarkistosta löytyy runsaasti valokuvia, esitelmiä, käsikirjoituksia ja muita aineistoja, joista avautuu kiinnostavia aikalaiskuvauksia eri vuosikymmeniin. Yksi parhaista aarreaitoista ovat mielestäni valokuva- ja leikekirjat, joita on laadittu pienemmissä ja isommissa järjestöissä muistoksi matkoista, vastaanotetuista vieraista ja erilaisista tapahtumista. Juuri sellaiset, kuten esimerkiksi näissä arkistolöydöissä, joissa matkustetaan 1940-50-luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa:

Käsin piirretty kartta Teknillisten Toimihenkilöiden Liiton matkasta Sveitsiin 1952.

Vieraita Ruotsista 1949

Marraskuussa 1949 Suomen Farmasialiiton Lahden piiri kierrätti Ruotsista vierailulle saapuneita kahta vierasta neljän päivän ajan Helsingin tärkeimmissä nähtävyyksissä sekä Lahdessa ja Heinolassa, sillä vieraat osallistuivat samalla Vierumäellä pidettyyn kokoukseen. Kiitokseksi Ruotsista saapui myöhemmin muistoksi matkakertomus, jossa on valokuvia sekä erityisen yksityiskohtainen kuvaus vierailun tunnelmista aina laivamatkoista alkaen. 

Näkymä Olympiastadionin tornista. Helsinki 1949.
Helsingin yliopiston päärakennus Senaatintorilla. Helsinki 1949.
Heinolan sillat 1949.

Ystävyyden hengessä kertomuksessa kuvataan sodan jälkeen nopeasti kunnostettua Helsinkiä ja koko vierailua kauniisti ja positiiviseen sävyyn. Vieraat kiersivät keskustan leveitä katuja ja ihastelivat tunnettuja nähtävyyksiä ja katukuvassa näkyviä kalliita automerkkejä. Kertomuksen mukaan Helsingissä on vaikea huomata menneitä sotavuosia (jotka Ruotsin-vieraat kyllä tunsivat hyvin), sillä kaikki on rakennettu uudelleen ja vauriot korjattu. Esimerkiksi Senaatintorin Suurkirkko on kertomuksen mukaan juuri maalattu ja hohtaa valkoisena, ”kuin marmoritemppeli”. Vieraat käyvät esimerkiksi syömässä legendaarisessa ravintola Kestikartanossa, ihailevat ohi kävellessään uusia Lastenlinnan sairaalaa ja Lastenklinikkaa, vierailevat Hietaniemen hautausmaalla ja ylhäällä Olympiastadionin tornissa. Helsingistä lähdettiin Vierumäelle, missä yövyttiin Urheiluopiston funkkisrakennuksessa ja tehtiin kierros Lahdessa ja Heinolassa, joiden historiasta ja kehityksestä ollaan matkakertomuksessa yhtä kiinnostuneita kuin pääkaupunginkin. Tietysti myös ystävyyskaupungin isäntäväen sydämellisyys ja vieraanvaraisuus saa runsaasti kiitosta.

Euroopan kiertoajelu 1952

Varsinkin isommissa liitoissa päästiin myös itse tekemään vierailuja ulkomaille. Teknisten Liiton edeltäjän, Teknillisten Toimihenkilöiden Liiton (TTL) opintomatka suuntautui Sveitsiin toukokuussa olympiavuonna 1952. Lähtö oli Helsingistä laivalla ja jatkui Kööpenhaminasta bussilla. Runsaaseen matkaohjelmaan kuului paljon tehdaskäyntejä Keski-Euroopan maissa. Jokaiseen maahan oli hankittava viisumi erikseen. Matkaan lähti liitosta 39 jäsentä, isäntänä toimi sveitsiläinen työnjohtajaliitto.

Suomalaiset turistibussit seisovat Saksan puolella tullissa 13.5.1952. Kuvatekstien mukaan osa matkalaisista pääsi Hampuriin asti kuvassa näkyvän toisen Suomen Turistiauton bussin mukavammassa kyydissä, koska siinä oli vain 8 matkustajaa. Kaikki eivät mahtuneet ”loistobussiin”.

Valokuvat ja matkakertomus

Teknisten Liiton arkisto.

Kölnissä retkeläiset pääsivät käymään Fordin autotehtaalla 14.5.1952. Kuvatekstin mukaan valmistumassa on juuri maalattu ja kuivattu Ford Taunuksen kori, joka parhaillaan laskeutuu liukuhihnalle kalustamista varten.
Amsterdam. Näkymä hotellin ikkunasta.
Saksassa näkyi edelleen paljon hävitettyä kaupunkia.
Klingnaun voimala Sveitsissä.

1950-luvulla suomalaisten matkailu helpottui sotakorvausvuosien jälkeen, mutta TTL teki jo aiemmin ryhmämatkoja. Ensimmäinen ryhmämatka suuntautui Ruotsiin vuonna 1939, Tanskassa käytiin vuoden 1942 keväällä, ja näistä matkoista löytyy kirjoituksia liiton lehdestä. Pidempää Euroopan-matkaa oli suunniteltu jo useamman vuoden ajan. Varsinainen matkavalmistelu alkoi keväällä 1951, kun Euroopan olot alkoivat näyttää riittävän vakiintuneilta. Mielenkiintoinen yksityiskohta Sveitsin matkakertomuksessa on, että sen mukaan Suomen rahan arvo oli juuri matkan aikana ulkomailla nousussa, ja osallistujien varallisuuden kerrotaan kasvaneen matkan loppuun mennessä jopa yli kulujen: ”Sanokaapas vielä etteikö matkailu kannata”.

Arkistomme on auki niin niin järjestöille kuin yksityishenkilöillekin ja olet tervetullut tutustumaan kaikkiin aineistoihimme. Voit selata aineistoja Yksa-arkistotietokannassa, josta löytyy kaikkien arkistossamme säilytettävien aineistojen perustiedot, järjestettyjen aineistojen luettelot sekä digitoituja aineistoja. Tai ota suoraan yhteyttä henkilökuntaamme ja kysy rohkeasti sinua kiinnostavista aiheista tai aineistoista, autamme mielellämme!