OAJ menossa yleislakkoon vuonna 1992

Lama-ajan Suomessa, marraskuussa 1992 työmarkkinoilla kuohui: liitoissa valmistauduttiin kaikkien palkansaajajärjestöjen yhteiseen, koko maan täydellisesti pysäyttävään lakkoon. Yleislakon oli määrä alkaa torstaina 26.11.1992.

Palkansaajajärjestöt uhkasivat yleislakolla, sillä hallitus esitti tuntuvia heikennyksiä muun muassa työttömyysturvaan. Myös OAJ oli ripeällä aikataululla valmistautunut koko jäsenkuntaansa koskevaan työtaisteluun. OAJ ja Akava ilmoittivat maanantaina 23.11.1992 hallitustensa kokousten jälkeen osallistumisestaan yhteiseen työtaisteluun. Akavan hallituksessa oli OAJ:n ja Insinööriliiton niukka äänienemmistö ratkaiseva. Muun muassa lääkärien, lakimiesten, agronomien ja diplomi-insinöörien liitot vastustivat yhteislakkoon menemistä ja arvostelivat tehtyä päätöstä huomauttaen, että jos lakkoon olisi menty, olisi moni liitto sanoutunut irti siitä ja ehkä Akavastakin. Vastaavasti OAJ uhkasi erota Akavasta, jollei se saa keskusjärjestön tukea lakkorintamassa.

OAJ:n työtaisteluvaroituksen antamiseen johtaneita syitä oli työttömyysturvan leikkaamisen lisäksi opettajien pakkolomauttaminen työajan ulkopuolella, eläke-etuuksien heikentäminen, hintapolitiikka sekä neuvottelutoiminnan menettelytavat.

Pakkolomautus oli OAJ:lle neuvottelujen keskeisin kysymys. Kyse oli keskeisistä työehdoista, palkasta ja vapaa-ajasta, mutta opettajien palkan osittainen pidättäminen kesäajalta nähtiin myös hallituksen periaatteellisena pyrkimyksenä pakottaa opettajat pikaisella aikataululla virka-aikaan. Tämä nähtiin lisäksi avauksena, jonka myötä sittemmin voitaisiin kajota kaikkien palkansaajaryhmien lomautuskäytäntöihin. ”Lailliseksi ryöstöksi” nimettyjen koulutyön keskeyttämisajan lomautusten estäminen oli OAJ:lle kynnyskysymys, jonka vuoksi oltiin valmiita jopa menemään lakkoon.

Tuhansien opettajien ollessa jo työttömänä, suunniteltiin samalla useita koulutoimeen kohdistuvia leikkauksia ja muita toimenpiteitä, jotka edelleen heikentäisivät opettajien työllisyystilannetta sekä työttömien turvaa. Voimakkaiden työttömyysturvan leikkausten lisäksi valtiovalta oli siirtämässä omaa osuuttaan työttömyyskassojen rahoituksesta palkansaajien maksettavaksi.

Eläketurvaan suunniteltiin merkittäviä heikennyksiä, kuten eläkeiän korottamista, eläkkeen tavoitetason alentamista ja eläkkeen ansainta-ajan nostamista.

Hintapoliittisilla syillä tarkoitettiin sitä, että elinkustannusten koettiin nousseen Suomessa kohtuuttoman korkeiksi suhteessa ansiotasoon, ja tarvittiin toimenpiteitä ostovoiman turvaamiseksi.

Neuvottelutoiminnassa ongelmana oli hallituksen menettely irtaantua yhdessä sopimisesta ja sanella yksipuolisin päätöksin maan talouspolitiikkaa ja työelämän ehtoja. ”Saneluratkaisut ovat johtaneet kriisistä toiseen ja aiheuttaneet mm. koululaitokselle korvaamattomia vahinkoja”, OAJ:n lakkoextrassa todetaan, kuten myös: "Työnantaja haluaa yksipuolisilla lainsäädäntömenettelyillä heikentää lähes kaikkia keskeisiä palkansaajien oikeuksia". OAJ peräänkuulutti, että työelämän uudistamista koskevien lakiesitysten antamisesta tulisi vallita yhteisymmärrys työmarkkinaosapuolten välillä. Palkansaajaliike katsoi, että hallitus kriisijohtamisen varjolla oli tekemässä lopun tulopoliittisesta sopimusjärjestelmästä ja viemässä ammattiyhdistysliikkeen vaikutusmahdollisuudet palkansaajia syvällisesti koskevissa asioissa.

”Hallituksen näkemyksen mukaan ”neuvottelu” tarkoittaa tapaa, joka muistuttaa erehdyttävästi vanhakantaista, ennen ves-järjestelmää käytössä ollutta kuulemismenettelyä. Silloin järjestöt saivat esittää mielipiteensä ja työnantaja/hallitus kuunteli niitä tehden sen jälkeen päätöksensä, miten parhaaksi näki. Vanhasta tavasta poikkeavaa oli nyt vain siinä, että mainittu kuuleminen tehtiin ovenraosta, joka sekin sulkeutui hätäisesti”, todetaan Opettaja-lehden 48/1992 pääkirjoituksessa 27.11.1992 Kuulemisneuvottelut.

”Ainoa tapa saada esitetyksi oma asiansa hallitukselle oli työtaistelu-uhkan jättäminen, koska palkansaajien esityksiä ei haluttu ottaa lainkaan vakavasti. Vaikka asiat todistettiin perusteellisesti ja niistä ”jopa taivutettiin rautalankamalli”, vastapuoli ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Kun neuvotteluissa ei edetty, myös Opettajien Ammattijärjestö yksinkertaisesti pakotettiin ryhtymään työtaistelutoimien valmisteluun.”

”Maan hallituksella on vielä paljon opiskeltavaa neuvottelutaidossa, jos se aikoo tulevina vuosina jatkaa tämän maan rakentamista. Sen on unohdettava patruuna-otteensa ja oltava valmis ratkaisujen etsimiseen. Ehkä tämän viikon tapahtumat opettavat siinäkin”.

Neuvottelutulos saavutettiin 25.11. viime hetkillä ennen lakon realisoitumista. Hallitus sitoutui tuolloin kolmikantaiseen periaatteeseen – työelämän uudistamiseen valmistellen lainsäädäntöä yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi, joka oli tupo-neuvotteluissa toinen Akavan sopimuksen allekirjoittajista, piti tiukasti kiinni OAJ:n tavoitteista. Kunnalliseen virkaehtosopimukseen liitettävään soveltamisohjeeseen saatiin merkintä, että opettajien lomautukset voidaan toteuttaa vain työaikoina. Kangasniemi totesi selostaessaan OAJ:n valtuustolle neuvottelutulosta:

”Aikamoisessa saunassa oltiin. Vuoden 1984 opettajalakko oli lasten leikkiä näihin neuvotteluihin verrattuna”. Opettaja 49-50/1992, Yhtenäinen valtuusto hurrasi tupolle.

Opettajien pakkolomautuskysymys ei kuitenkaan ollut sillä selvä. Lomautuskysymys nousi pinnalle jo seuraavana kesänä 1993, kun parikymmentä kuntaa kuntatyönantajan ohjeistusta seuraten lomautti opettajiaan koulun keskeytysaikana. OAJ vei KT:n ja yhden kesälomauttajakunnan, Inarin, toiminnasta kanteen työtuomioistuimeen. KT asetti sopimuksen sisällön kyseenalaiseksi sekä siinä esiintyvien termien merkitykset tulkinnanvaraisiksi. OAJ panosti käsittelyyn huolellisesti, sillä nyt tehtävällä ratkaisulla nähtiin huomattavat seurausvaikutukset. Liiton kanta siitä, että virkaehtosopimukseen kirjattu maininta opettajien lomautuksista oli riittävän yksiselitteinen, sai tuekseen ratkaisevat todisteet. OAJ katsoi Inarin kunnan rikkoneen kunnallista opetusalan virkaehtosopimusta, ja että KT oli sille määrätyn valvontavelvollisuuden rikkomisen lisäksi myös kehottanut kuntia rikkomaan tehtyä sopimusta. Työtuomioistuimen ratkaisu oli linjassa OAJ:n kannan kanssa. Nyt kuntatyönantaja saatiin pidättäytymään opettajien kesälomautuksista eli opettajien jatkuvista, tuntuvista palkanleikkauksista, ja työtuomioistuimen ratkaisu ennakkotapauksen voimalla kantoi myös tulevaisuuteen.

Lähteinä artikkelissa on käytetty Opettaja-lehteä ja OAJ:n historiikkia OAJ – vahva vaikuttaja (2012).